perjantai 2. toukokuuta 2008

Kiveys keinun edustalle






Keinun edessä kun ei nurmikko kasvanut, päätin tehdä siihen pyöreän kivimaton luonnonkivistä, betonilehdistä ja kuivabetonista. Hyvin on pysynyt kasassa jo kolmisen vuotta.


Orkideat ikkunalla





Kasvatan sisällä ainoastaan orkideoita, koska niiden ruukuissa ei ole multaa, joka pahentaa allergiaoireitani sisätiloissa. Vasemman puoleiset orkideat ovat niin uusia, ettei vielä tiedä kuinka niille käy hoidossani, mutta oikeanpuoleinen perhosorkidea on ollut helppohoitoinen.

Cymbidium eli Kymbidi. Tämän vien kesäksi ulos.
Vantaa CM 3.4.2008
                                                                           



Oncidium
Lappeenranta Lidl huhtikuu 2008



Phalaenopsis eli perhoskämmekkä.
Tämä kukkii meillä nyt toista kertaa. Nämä kukat ovat pysyneet nyt kuusi kuukautta ja ovat jo alkaneet haaleta väriltään, mutta uusi kukkanuppu on jo odottamassa. Ollut hyvin helppohoitoinen. Ainoa asia mistä on pidetty kiinni, on se, ettei kastella lainkaan vesijohtovedellä. Talvella sulatetaan lunta ja kesällä vesi haetaan pihalta omasta kaivosta tai annetaan sadevettä.

Lappeenranta RobinHood huhtikuu 2007


torstai 1. toukokuuta 2008

mininarsissi Tête-à-Tête




mininarsissi Tête-à-Tête avasi kukkansa tänään vappupäivänä



hevoskastanja

keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Oma paikka pergoilassa zilgan takana





Röllölle on tehty oma paikka pergoilaan noin metrin korkeuteen viiniköynnöksen taakse.
Sinne on reitti olohuoneen tuuletusikkunasta, ikkunalta lähtee myös portaat alas.




Kuka häiritsee aurinkoisia nokosiani?


tiistai 29. huhtikuuta 2008

Vappu-orvokit






Rauhallista Vappua kaikille blogini seuraajille.

ps. jos pallojen puhaltelulta kerkeät, kirjoita röllö-kollin uuteen ystäväkirjaan
Löydät sen blogin oikeasta reunasta alhaalta.





köynnöspinaatti on selvinnyt hyvin talvesta



pian saadaan lipstikkaa suoraan pihalta keittoon



unikotkin ovat jo hyvässä nousussa