keskiviikko 31. elokuuta 2011

Chilien kuivatus



Niin paljon pukkaa chiliä jottei millään kaikkea kerkee syömään. Eikun kuivatellaan. Chilit pääsivät vasta heinäkuussa kasvihuoneeseen, jotenka taitaa enimmän sadon kypsytys tapahtua tänä vuonna keittiön ikkunalla. Mutta tulevana keväänä tämä uuden kasvihuoneen onnellinen omistaja on ajoissa liikenteessä. Ei tässä mitään tomaatteja ruveta kasvatteleen, menee vaan mökki heti täyteen. Chilejä eri sorttisia ja ainakin basilikaa, katsotaan mitä talven aikana siemenluetteloista löytyy :)


Mitä siun kasvihuoneessasi kasvoi tänä kesänä?

perjantai 19. elokuuta 2011

Väännetään rautalangasta


Pidettiin Jaanun kanssa rautalankakurssit. Paljon syntyi sutta ja sekundaa, mutta terapiahan olikin tärkeintä :D Kierrätyskeskuksen Lontoon Towerin vartijanukke muuttui vihreäksi enkeliksi. Paljon on myös uusia keskeneräisiä töitä keskeneräisten valtavaan lootaan. Tulevia kursseja silmällä pitäen teimme hienoja romulöytöjä mm. maheton kasa avaimen reikiä ja isoja koukerometallikehikoita vaikka kasvihuoneeseen tueksi.

Uusia ontelokuteita odotellessa tekasin jämäontelosta päivän turhakkeen. Noo, tulipahan virkattua...

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Röllö ei enää jaksanut



Röllö 1994-2011

Yön tullen

minä seison portailla kuuntelemassa

tähdet parveilevat puutarhassa

ja minä seison pimeässä.

Kuule, tähti putosi helähtäen!

Älä astu ruohikolle paljain jaloin;

puutarhani on sirpaleita täynnä.
Edith Södergran

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Ruusumatto

 Miä virkkasin 6 vuotiaana pannulapun, 30 vuotta myöhemmin pojalle kutiavan pipon ja nyt, tadaa, maton. Miä ihan ite osasin lukea niitä kirjainkoodi ohjeita. Varsinainen THE virkkaaja.

 Kude on EKO-ontelokude, ohjeen mukaan kudetta menee 2 kiloa mattoon, tarviin kaksi tuollaista mattoa, mutta varovaisena tilasin ensin yhden maton tarpeet, jos ei tulekaan kuin pannulappuja. No ei miulla kuitenkaan mennyt tuohon kuin puolet siintä kuteesta, taitaa onteloni olla ohuempaa mallia. (Jep, näin se oli, kahdesta kilosta tuli kaksi mattoa)

Jälkikommentti: Jos peset kuteen, se yksi kilo ei riitä. Silloin tarviit kolme kiloa kahteen mattoon.

 Ajatus oli, jotta kun alkaa pian tuo bb-kausi, niin siinnä sit virkkailen samalla kun kuuntelen kaksneljäseiskaa, mutta mitä vielä, pari päivää ja valmis, ammattilainen tekis varmaan useemman päivässä. Tää on just mulle sopiva virkkuujuttu, koukku numero 10 ja joka kierroksella työ edistyy neljä senttiä :D

 Tässä kuvassa näkyy väri oikein. Malli on juhannusruusu, niitä on vilissyt useemmissa blogeissa. Itse ohje on täältä.


keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Sementtiä ja mosaiikkia


 Meillä oli joulukransseista tutun Kissapelakuun kanssa jälleen kahden hengen kurssi, tällä kertaa betonityökurssi. Ja olihan meillä toki Kapu mukana hyvänä liima-apupoikana.

 Miulla oli hyvin rähjäiseksi päässyt suuri savinen oravien juoma-allas varastossa. Se sai uuden pinnoitteen sementistä ja lasikivistä. Kuvassa vielä ilman vettä, annetaan kuivaa jokunen päivä ennenkuin täytetään.

 Jämäsoossista (saneerauslaastista) tekaisin pikasydämiä kivien pintoihin. Näihin sai hyvin uppoamaan pääsiäisaskarteluista jääneet softglass jämäpalat.

 
Lisää kuvia täällä.

Kyllä oli Röllölläkin rankka päivä. Liikaa sementin sekoitusta yhdelle kollille ja yhdelle päivälle.