Kirjansidonta

Viimeinkin saan tänne jotain kuvia kirjansidonnasta. Läppärini paloi ja jotain kuvia saatiin vihdoin pelastettua sieltä. Kurssista nyt kyllä on jo niin paljon aikaa etten muista enää kaikkea, mutta tässä sekalainen kuvapläjäys kuitennii. Jos oikeesti haluat sitoa kirjan, kantsii etsiä paremmat ohjeet tai kipaista kurssille :D Nämä on vain lahopään muistikuvia.

Enstemmäiseksi otettiin luulot pois ja taiteltiin melkonen pinkka aanelosia. Tai jotain hienoja kalliita papereita tai kartonkeja, mitä kukin tykkäs. Taittelu kävi näpsäkästi tommosella katajaisella voiveitsellä, kunnes se halkesi, heh. Oikeesti se kävi viäl paremmin simmosella taitteluluulla, ei vain ole kuvaa.

Jos tuntuu että homma on liian helppo, kantsii leikata jokaiseen sivuun erikseen käsin joku kiva kuvio.

Sitten tehtiin tuommonen kätsy apuväline reiittämiseen. Sillä kun pisteli reikiä sivuihin, tulivat samoihin kohtiin, siis ne reiät.

Tuossa kattokaas, rivissä komeita reikiä kartonkisivuissa. Ne valkoset normiaaneloset niputettiin ensin, oisko ollu neljä per pino. Ja sitten reiitettiin ne pinot. Ompelukin kävi pinoissa.

Sitten kolme kymmensenttistä kanttinauhan pätkää per kirja.

Ne nauhat jäi ompeleiden väliin näpsäkästi. Ompelua en osaa enää kuvailla. Jotennii sillee jotta ylösalas sivu tai pino kerrallaan. Kun oot vetäny yhden sivun tai pinon ylösalas toiseen päähän, hyppäät seuraavaan pinoon ja menet neulan kanssa ylösalas toiseen päähän jne. Nuita oli erilaisia nuita ompelutapoja, mutta miä ekakertalaisena tein tuollee. Sivuääniä syntyy väkisten: auts outs, naks lanka poikki ja sillee. Lankana esim. kerrattua pellavalankaa nro 50. Miulla on simmonen muistikuva, jotta kun tuo kuvan lanka sitten seuraavaksi ommeltiin tuonne toisen pinkan toiseen päähän, se siellä solmittiin siihen ekan pinkan alotuslanganpätkään. Ihan varma en enää ole, nooh...

Sit kun pinkka oli ommeltu kokonaan, nuo nauhat vedettiin kireelle ja liimattiin nauhojen päät tuollee pinkan päälle molemmin puolin. Liima oli simmosta joustavaa erikoisliimaa. Sitä kun sutasit tuohon nauhaan ja painoit paperiin niin jo hetkessä siihen jämähti, ei tarvinnu taiteilla. Kirjansitomoista sitä ainaskin varmaan vois kuvitella käyvänsä ostamassa pilttipurkkiin.

Sit pantiin pinkat puristuksiin puristimilla. Kahden muovilla suojatun levyn väliin. Piukkaan piukkaan ja piti varoa ettei pino vinksahda, huomaat kyllä mitä tarkoitan kun kokeilet heh hee. Pinon piti muuten olla millin pari ulkona levyistä. Sitten sudittiin sitä kirjansidontaliimaa tuohon päätyyn ihka reippaasti ja sudittiin ne langanpätkät sinne sekaan siististi saman suuntaisesti. Ja jätettiin kuivamaan.

Kuivamisen jälkeen meidän kirjapinot käytettiin kirjapainossa leikkurissa, jotta saatiin sievät tasaiset reunat.

Kun pinkat olivatten kuivaneet, nuihin päätyihin vielä liimattiin tuommoset verkot lisätueksi. Tässä mustat nauhat kun kyseessä on mustalehtinen albumi.

Tätä en kyllä osaa selittää. Kurkkaappa jonkun vanhan kirjan "selkämyksen päätyyn", siellä on tommonen, jolla on joku hieno nimikin jota en nyt muista. Pätkä terenauhaa. Liimataan pieni pala molempiin päätyihin.

Ja eikun kansipaffien leikkuuseen. Oisko olleet viitisen milliä suuremmat kuin sisälehdet. Erikseen leikattiin kaksi kantta ja päätysuikale. Ja vahvaa paffia tietty. Paffia kantsii varata tarpeeksi, kukaan ei leikannut meitin kurssilla eka kerralla oikeen kokoista. Ja sormilihaksia kantsii vahvistaa jo yhtä talvea aiemmin. Nuita kun mattoveittellä vetelet, tiiät vedellees.

Tuossa näyttää olevan jo kansipalaset leikattuna. Liimapaperista on leikattu päädyn mittainen suikale.

Päädyn pahvisuikale liimataan liimapaperin keskelle ja taitetaan liimapaperin reunat suikaleen mukaisesti. Olipa selkeesti ilmaistu.

Tossa toiselta puolen. Sitten ne kansipalat liimataan tuohon molemminpuolin. Väliin jätettiin jokunen milli ilmaa. Elikkäs se päätysuikale on eripuolella liimapaperia kuin kansipalat.

Tuossa on jo leikelty päätykangas ja kulmapalat tekonahasta. Ne voisi leikata vaikka kluutista.

Jos kansimatsku on kangasta, sinne silitetään kiinne tuommoinen silityspaperi. Ei rispaannu sitten toivon mukaan.

Ensin liimataan kulmat ja selkäpala. Taitetaan sentin pari kansien sisäpuolelle. Sitten liimataan se "keskikangas". Juu kyllä, juuri nuin päin, vaikka kuinka olisit sitä mieltä että eikös toisin päin. Voit tarkistaa jostain vanhasta kirjasta. Ne kulmat on sen varsinaisen kankaan alla. Ai niin, tärkee juttu. Liima laitetaan aina kankaaseen, ei koskaan pahviin, paffi voi venähtää.

Tuossa kannet valmiina. Tuo päädyn nahkakin on taittoluulla painettu nuihin väleihin, jotka jätettiin pahvien väliin. Ja helmistä on solmittu jo tuommoinen "kirjanmerkki" joka sitten liimataan itse kirjan ja kansien väliin. Nuo valmiit irtokannet pitää muistaa pistää painon alle kuivamaan etteivät käpristy.

Tuossa näköjään valmiina. Virheitä voi piilotella kaikenlaisella koristelulla, tässä käytetty pitsiä.

Näihin kansiin leikkasin reiän ja tuosta kluutinpalasta käänsin reikään siistit reunat.

Itse kansien ja kirjaosan liittämisestä ei ole kuvia ja se on taatusti vaikein homma, ei riittäny käsiä kuvaamiseen. Etusivulle levitetään liisteriä, etusivun alla puhdas isompi paperi ettei muut sivut sottaannu tai liimannu yhteen. Ja kansi painetaan kiinne. Takasivulle sama juttu ja kansi kiinne. Ja painon alle kuivamaan ja toivotaan parasta. Kuulostaa helpolta, mutta miusta hommassa on liikaa osuutta tuurilla. Perfektionistina olisin halunnut että etusivu liimaantuu kanteen just jämptisti millilleen keskelle, mutta se ei mielestäni ole mahdollista tällä konstilla. Noh, tässä kohden tuotteeseen saadaan se kädenjälki.

Ja TADAA, valmis pino, helppo homma, heh.