Yksi tärkeimmistä syistä palata kerta kerran jälkeen lappiin, on kuukkeli.
Mökkimme ympärillä pyörii melkoisesti kuukkeleita makupaloja havittelemassa
ja kiitokseksi poseeraavat mielellään kameralle.
Aamupalan jälkeen lähdimme tepastelemaan kohden Pyhänkasteenlampea.
Tässä kuvia matkamme varrelta.
Tässä kohden olemme jo laskeutuneet puoleen väliin.
Aiemmin tällä reitillä oli vain pitkospuut, nyt on raittia levitetty kunnolla. Toisaalta hyvä, nyt voi keskittyä kauniisiin maisemiin, ei tarvitse katsoa jalkoihinsa yhtenään.
Aallonmerkit.
Ne ovat jäänteitä veden alle syntyneistä muinaisista hiekkasärkistä,
joiden kerrospinnoille niitä aikoinaan syntyi.
Osa reissusta heitettiin kiviaskelmilla, ne olivat tukevat kun vain piti kielen keskellä suuta.
Matkan varrella olevassa lammessa vesi oli kirkasta kuin kristalli.
Pyhänkasteenlampi
Jääkauden aikaiset sulamisvesimassat syöksyivät ensin Karhukurun kautta Isokuruun. Myöhemmin, kun jäätikön reuna oli perääntynyt Uhriharjun pohj.puolelle, virtaus siirtyi Lampiokuruun. Sulamisvesieroosion tuloksena syntyi kattilamaisia onkaloita ja rotkoja kallioseinämien keskelle. Niistä suurin on kaikilta sivuilta jylhien ja louhikkoisten kallioseinämien reunustama 12 metriä syvä Pyhänkasteenlampi.
Paluureissulla tässä kohden hönkästiin vähän pitempään. Jäljellä enää muutama porras.
