torstai 17. lokakuuta 2013

Pihkassa pihkavoiteeseen

 Tadaa. Nuin vain me tehtiin omaa Pihkassa -pihkavoidetta. Niin on luomua, jotta melkein voisin maistaa, mutta en sitten kuitenkaan.

 Ihan oma tarinansa on pihkankeruureissu Alpon lehmihaassa, mutta ei siintä tässä sen enempää.

 Kuusenpihkan sekaan tuli kookosöljyä pääosin, hiukka myös oliiviöljyä notkistamaan.

 Tässä kohtaa pihkan sulatusta rupesi ensikertalaisia hiukan jo epäilyttään, melkoista mönjää meinaan.

Mutta oi katsokaa kuinka kauniinvärinen lopputulos ja se tuoksu....
Välissähän tietty suodatettiin roskat sideharson avulla ja lisättiin mehiläisvahaa ja vähän hunajaa ja yrttitinktuuraa, sitä meidän salaista ainesosaa :) Tuohon vaan tarvittiin niin paljon käsiä jottei kukaan kerennyt kuvaamaan.

 Tuotahan voi käyttää mihin vain, hurjiinkin juttuihin. Me vain äiskän käsiin, kun sillä kasvaa kalan suomut kun lotraa vedessä. Tuo on paras rohto siihen.

 Pihkavoide kun oottaa jämähtämistä, me iskän kanssa tehdään talvivalkosipulille koti. Ne on hianoo Ylöjärveläistä rotua, joten aateltiin laittaa oikeen kohopenkkiin. Mihin siä sen kynän nyt hävitit? Annapa kun miä pitelen tätä lautaa kun etsit.

 Kato reikä! Myyrien tirkistelyaukko. Jee... tää on hyvä...

20 kommenttia:

  1. Voi tuota ihanaa Myrttiä! Hienoa voidetta taisi tulla!

    VastaaPoista
  2. Kuules Myrttiliini, olen ihan pihkassa suhun!
    Ja varmaan hyvää voidetta, täälläkin on kuivat kädet vaikka ei ihan noin kuivat.
    Vai haluais Myrttikolli riekkua pampulasukkien perässä. No se me kyllä uskotaan :-D

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonnii, vois sitä joskus pistää silmät päähänsä ja oikolukasta mitä mahottomuuksia sitä naputtelee....mutta jos sitä jo täällä muutkin on ihan pihkassa, niin onkos tuo nyt ihme :)
      Olet sie Myrttiliini niin oiva apuri joka lähtöön :D

      Poista
  4. Myrtti, minäkin olen ihan pihkassa sinuun (kuten Saijakin). Harmaata ja pitkäkarvaista kissaa ei kertakaikkiaan voi vastustaa ♥ :)

    Tehän olette omavaraisia, kun teette pihkasalvaakin!

    VastaaPoista
  5. Sinä se olet monessa touhussa mukana! Kiva seurata, mitä teet iskän ja äiskän kanssa.

    VastaaPoista
  6. Kuinka ihmeessä sinun äiskä ja iskä tulisivat toimeen ilman sinun apuasi? (Todennäköisesti eivät mitenkään.)

    VastaaPoista
  7. Ihana Myrtti apulainen. Voi mahoton, ko olet värkänny pihkavoiteet :)

    VastaaPoista
  8. Oon myös sitä mieltä, että kissan suorittama lähineuvonta on paikallaan useimmissa askareissa. Muuten jää vähän silleen, että ne voi osata mut toisaalta ei välttämättis.

    VastaaPoista
  9. Erittäin mielenkiintoinen voide! Mutta mitä olisi siitäkään tullut ilman asiantuntevaa työnjohtoa?

    VastaaPoista
  10. Itse tehtyä pihkavoidetta, on varmasti mahtavaa ainetta. Tekisi terää meikäläisenkin kuiville käsille.
    Myrtti, olet kyllä niiiiiin ihana katti!!!!!

    VastaaPoista
  11. Kävin lukasemassa, mitä kivaa ootte taas keksineet. Hyvä kun tulin terveiset.

    VastaaPoista
  12. Ilmeisesti sinun ja iskän välillä vallitsee täydellinen luottamus, kun uskallat noin lähellä sahaa myyränreikiä sihtailla!

    VastaaPoista
  13. Onpas hyvännäköistä voidetta! Ja mitä parhain avustaja :)

    VastaaPoista
  14. Ompas hyvännäköistä voidetta :) Onneksi Myrtti et ole mennyt keittökse kanssa tekemään lähempää tuttavuutta. Olis voinut olla karvat väärässä järjestyksessä sen jälkeen :)

    VastaaPoista
  15. Lieneekö itsensä pihkavoiteen syytä, että me kaikki lukijat yksitellen ollaaan ihan pihkassa <3 Myrttiin =)

    VastaaPoista
  16. Teijän jengillä on kyllä tosi hyvä symbioosi ja sä olet Myrtti korvaamaton apu!

    VastaaPoista
  17. Kyllä tuli hienon näköistä voidetta. Ja valkosipulit tykkäävät taatusti kohopenkistään.

    VastaaPoista
  18. Wautsi! Olipas monimutkainen resepti. Veikkaan että oot suomen ainoa kissa joka saa olla mukana tekemässä äiteelle pihkavoidetta! Toi on kyllä niiiiin wau. Voit olla tosi ylpee itestäs! Ja onpas sun turkkikin tuuhettunnu komeeksi!
    - Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta -

    VastaaPoista
  19. Tuisku: Ny määkin vannon pihasalvan nimiin, meinaan sitä laitetaan mun selkähaavaan kaks kertaa päivässä. Teil on ihan omavalmistetta, huippua!

    VastaaPoista